tiistai 28. tammikuuta 2014

Sisustustekstiilien näyttely

Järjestämme luokkamme kanssa näyteikkunanäyttelyn sisustustekstiileistä Salossa. Harjoittelimme Illustratorin ja Photoshopin käyttöä julisteen tekemisessä. Päätimme yhdessä, että julisteen yleisilme olisi mustavalkoinen. Alla muutama harjoitus ja lopullinen juliste, jonka teimme Riinan ja Elinan kanssa. Tulostimme erikokoisia julisteita, sekä flyereita.


Kuva on otettu googlesta malliksi


Lopullinen näyttelyn juliste.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Ristomatti Ratia ja Annika Hirvi

Pääsimme tiistaina koulussa kuuntelemaan muotoilija Ristomatti Ratian, sekä visual merchandiser (visuaalinen markkinoija) Annika Hirven luentoja.

Ratia kertoi omasta, mielenkiintoisesta tiestään muotoilijaksi. Olin jo aiemmin tietoinen lähes kaikista Ratian tuotteista, mutta hänen tarinansa ei ollut niin tuttu -paitsi siltä osin, että hän on Marimekon perustajan Armi Ratian poika.
Mielenkiintoisin kohta Ratian luennolla oli se, kun hän kertoi päässeensä Leicester College of Art -kouluun suoraan toiselle vuosikurssille erään opettajan nähtyä asunto, jonka hän oli itselleen remontoinut.
Luennosta ja Ratian tarinasta jäi mieleen sanomana se, että tulee tehdä sellaista mikä tuntuu ja näyttää omasta mielestään hyvältä.

Annika Hirvi esitteli kuvien muodossa erilaisia somistuksia ja ikkunakuvia. Hän keroi paljon visualistin työstä ja mitä tulee ottaa huomioon näyteikkunoita tehdessä. Tärkeitä asioita muun muassa ovat valot, värien käyttö, sommittelu, tuotteiden ja mallinukkejen määrä, sekä ikkunnan ilmeen säännöllinen vaihtaminen.
 Tämä aihepiiri oli itselleni melko tuttu työpaikkani puolesta.