sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Rooma 2013

En ole kirjoittanut vielä mitään, kun en tiedä mistä alottaisi!
Uutta nähtävää ja kokemuksia on tullut noin viikon aikana aivan mieletön määrä.. Kuvia noin 300, eli niistä sitten valitsemaan mitä laittaisi tänne.

Töissä Elena Kihlman Designissa http://www.elenakihlman.com/ olen ehtinyt olla vasta päivän, joten siltä saralta ei ole vielä paljon kerrottavaa. Enkä ole ehtinyt ottaa sieltä kuvia, joten palaan siihen myöhemmin.

21.4-13 kun saavuimme Roomaan huomasin ensimmäiseksi kaoottisen liikenteen -tai siltä se tuntui aluksi. Jostain syystä nyt kun tilannetta on seurannut, se tuntuukin suht loogiselta. Nopeudet on älyttömät ja kaistaa vaihdetaan ilman vilkkua kun siltä tuntuu ja torvet tuntuu soivan ihan muuten vaan.. Kotikadulla Grottaferratassa saa tarkkailla muutamaan otteeseen milloin ylittää katua.

Grottaferratasta illalla

Vuokraemännän Riitan koti, joka tuli hyvin nopeasti oman kodin tuntuiseksi lämpimän vastaanoton vuoksi. Ihana talo!

Kotipiha


Kotikatu
Koti on siis Rooman esikaupunkialueella, jos niin voisi sanoa, kukkuloilla. Täältä kuljetaan Roomaan ensin bussilla noin 20min ja sitten metrolla toiset samanlaiset. Matkat on mennyt tähän asti nopeasti, varsinkin kun bussista saa ihailla vuoristomaisemaa.

Tärkeimpiä nähtävyyksiä kiersimme Nikon kanssa maanantaista perjantaihin. Kaikki vanhat rakennukset, arkkitehtuuri, taide, _kaikki_ on niin vaikuttavaa. On niin paljon nähtävää, että välillä ei tiedä mihin kiinnittäisi huomionsa. Kaikinpuolin täällä on ollut aivan ihanaa. Ja niin, se ruoka .. Pitsaa, pastaa ja varsinkin jälkkäreihin oon mieltynyt erityisesti. Tiramisu ja pannacotta, jäätelöt. 
Tuntuu ettei pysty kirjottamaan normaalia ja selkeää tekstiä, kun juttu alkaa rönsyillä aiheesta toiseen!

Laitan muutaman kuvan nähtävyyksistä, joissa ehdimme käymään.
Fasismista vapautumisen päivänä näimme Paavin! Aika uskomatonta että satuttiin paikalle niinkin hyvään aikaan.





Kävimme Via Appia Antican varrella katsomassa katakombeja. 











Espanjalaiset portaat piti tietysti nähdä, mutta äkkiä halusi myös pois kun ihmisiä oli liikaa.

Fontana Di Trevillä oli vastassa myös liikaa ihmisiä. Pakolliset kuvat ja äkkiä  pois. Harmi, sillä suihkulähdettä olisi jaksanut tuijottaa vaikka kuinka pitkään. Ja kolikko jäi heittämättä!





Forum Romanum oli kokonaisuudessaan vaikuttava.



Pantheon





Kaverini sanoi, että Colosseum oli pienempi mitä hän oli odottanut. En tiedä mitä Vilma odotti, mutta suuri se Colosseum kuitenkin oli.
No niin, siinä niitä nyt jonkun verran! Yritän saada seuraavaksi vähän keskittyneemmin kirjoteltua ja kerrottua tarkemmin yhdestä asiasta. Alkuun tuntuu että kaikkea on niin paljon ja illallahan näitä ehtii vasta kirjottelemaan kun päivät menee ulkona.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Perjantain tehtävä

Ekologisuus

Sana "ekologia" on käsitteenä laajentunut tarkoittamaan ennemminkin elämäntapaa, aatesuuntaa tai muuta kestävään kehitykseen tähtäävää toimintaa kuin tiukasti biotieteisiin kuuluvaa tieteenalaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ekologia


Mitä tarkoittaa ekologisuus ja kuinka se näkyy ammattialallasi?

Ekologisuus on muotia tekstiili -ja vaateteollisuudessa. Tekstiilialalla arvostetaan materiaalien ekologisuutta, mutta asiakkaan voi olla välillä hankalaa tietää materiaalien alkuperää.
Ekologisuudeksi luokitellaan esimerkiksi luonnonvarojen säästäminen ja kierrättys.

Esimerkki artikkelissa, joka käsittelee eettisiä ja ekologisia valintoja vaateostoksilla: http://kauppa.yalo.fi/page/6/

Tekstiilialalla on paljon huomioitavaa, jos haluaa toimia ekologisesti. Muutamia keinoja on pyrkiä toimimaan mahdollisimman paljon Suomessa, kannattamaan lähituotantoa ja vaatimalla tietoa käyttämiensä materiaalien alkuperästä.

Ekologinen tuotanto tukee kestävää kehitystä. Tuotteet valmistetaan ilman haitallisia kemikaaleja ja tuotanto kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän.

Suunnitelussa on tärkeää huomioida printin/tuotteen ajattomuus. Välillä voi olla hankalaa luoda uutta ja muodikasta designia, joka samalla kestäisi aikaa.

Myös tuotteiden ja materiaalien pesuohjeita kannattaa tarkkailla.




 Kuvat Googlen kuvahausta.

Minimalismi

Minimalismi (engl. Minimal Art tai Minimalism) on abstraktin taiteen suuntaus muun muassa kuvataiteessamuotoilussaarkkitehtuurissamusiikissaja elokuvassa, jossa pyritään keskittymään kaikkein olennaisimpaan ja karsimaan ilmaisu turhista rönsyistä.
Minimalismi muistuttaa konstruktivismia siinä, että taide pitäisi tehdä nykyaikaisista, teollisista materiaaleista. Minimalistit tekivät teokset tyypillisesti hyvin yksinkertaisista geometrisista hahmoista, kuutioista ja neliöistä. Useat minimalistiset teokset tutkivat materiaaliensa ominaisuuksia. [1]
Sanalla tarkoitetaan yleensä myös kaikkea niukkaan, vähäiseen tai pieneen viittaavaa, vaikka minimalistiset taideteokset eivät useinkaan ole pienikokoisia.


torstai 18. huhtikuuta 2013

Tuotekuvia

´Lihaskuvio´, sokkeloprintti. Kuosille ei ole varsinaista nimeä, mutta tässä alkuun pari kuvaa niistä. Tuotteet ovat penaaleja, joiden sisältä löytyy musta vuori ja sisätaskut.


Vilmalle kiitos keittiön lainasta!