perjantai 30. marraskuuta 2012

Tampereen messut

Kävimme koulun kanssa perjantaina 16.11 kädentaitomessuilla. Lähdimme aamulla koulun autoilla kohti tamperetta ja saavuimme perille ruuhkautuneeseen messukeskukseen.
Messuilla oli vähän liikaa ihmisiä ja varttuneemmat henkilöt olivat varsinkin intoutuneita kävijöitä.
Omia kuvia ei tullut otettua, sillä joihinkin pöytiin ei päässyt edes lähelle ihmispaljouden vuoksi. Täältä voi kuitenkin käydä lukemassa lisää messuista ja katsomassa kuvia http://www.kadentaidot.fi/
Messuilla oli paljon mielenkiintoisia näytteilleasettajia, mutta mikään nimi ei varsinaisesti jäänyt mieleen. Esillä oli erilaisia käsitöitä, koruja, lankoja ja matonkuteita, painokuvioituja tyynyjä.
Omasta mielestäni kiinnostavimmat tuotteet olivat printtityynyt ja muut tuotteet, johtuen varmaan siitä että niitä osaa jo itsekin tehdä ja ymmärtää aiheesta paremmin.
Yritin myös kiinnostua langoista ja niiden materiaaleista mattojen kudontaa ajatellen. Aihe oli silloin vielä vähän tuntematon, joten kauheasti ei pystynyt innostumaan niistä.
Reissu oli kuitenkin kiva tehdä ja aina on hyvä nähdä paljon uusia alaan liityviä juttuja. Haimme samalla myös vähän inspiraatiota omien tuotteiden tekemiseen, kuitenkin niin ettei tehtäisi suoranaisia kopioita muiden tuotteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti