tiistai 10. joulukuuta 2013

Ihana työharjoittelu

Tämän vuoden puolella on tapahtunut koulun saralla valtavan hienoja juttuja.

Syyskuussa sain harjoittelupaikan KAKSITVÅ-asustemerkiltä, joka ylitti kaikki odotukseni. Työskentelin Helsingissä 23.9-1.11.2013 ja kyllä, kuljin töihin päivittäin junalla. Moni oli sitä mieltä, ettei päivittäin junassa istumista jaksa kukaan, mutta toisin kävi. Päätin jo alkuun olla eri mieltä ja asennoiduin kulkemiseen oikealla tavalla. Kysehän oli vain kuudesta viikosta ja nopeasti se menikin! Töiden jälkeen ja aamuisin välillä väsytti, mutta kulkeminen oli huikean työpaikan arvoista.

Harjoittelujaksoa on vaikea tiivistää blogitekstiin ja vielä vaikeampaa on tiivistää sitä, millaisia naisia KAKSITVÅ-merkin takaa löytyy. Piia Keto ja Marjo Kuusinen ovat yrittäjäidolini.
Olen aiemmin tehnyt blogiin heistä lyhyen esittelyn, mutta se ei kerro puoliakaan. Haluaisin mieluiten vain kehua Piiaa ja Marjoa, kuin kirjoittaa työpäivistäni, koska he tekevät upeita juttuja ja ovat taitavia työssään. En usko että on mitään projektia, jota he eivät voisi toteuttaa. Molemmat ovat luovia ja energisiä ja yksinkertaisesti tekevät asiat rehellisesti omalla tavalla ja tyylillään. 
Mutta kuten jo aiemmin mainitsin, on vaikeaa kiteyttää kaikkea mitä pääsin tekemään ja kokemaan.
Laitan kuvia töistä joihin sain osallistua, sillä luulen niiden olevan selkeämpi tapa kertoa missä olen ollut.

KAKSITVÅn nettisivuilla kannattaa ehdottomasti vierailla, sekä vilkaista samalla nettikauppaa ja heidän toteuttamiaan projekteja. KAKSITVÅ löytyy myös Pintrestistä, sekä Facebookista ja Instagramista.
Työharjoittelu antoi taas uutta perspektiiviä yrittäjyydestä ja lisäsi kiinnostusta sitä kohtaan.

Linkit:
KAKSITVÅn nettisivut
KAKSITVÅ Facebook
KAKSITVÅ Pinterest



Piia ja Marjo järjestävät työhuoneella myös posliinikursseja ja sain koristella oman teekannun!


Kotona juodaan nyt enemmän teetä uuden kannun takia.

Mittasin vaatteiden koot nettikauppaa varten.


Sain tehdä työhuoneella esillepanoja.


Näyttötyö KAKSITVÅn tyynyistä Friends

Piia ja Marjo tulivat meidän koululle kertomaan yrityksestään osuuskuntapäivänä.  Esillä oli uusimman HOT LIFE NOW kokoelman vaatteita.

Nahkaliivien valmistusta. Materiaali oli minulle uusi, joten opin paljon sen ompelusta.

Nahkaliivit valmiina.

Friends-tyynyn seula.

Olivia - lehden kuvaukset työhuoneella.

KAKSITVÅ roudauskassien prässäystä. Sain tehtäväksi sekoittaa haluamiani värejä ja painaa printtiä oman makuni mukaan ja sen jälkeen ompelin kassin valmiiksi.

Autoin tarrapalojen leikkauksessa, jotka Piia ja Marjo sommittelivat peilinkehyksiksi kauneushoitola Suloon.
Kuvia ja juttuja olisi paljon lisää, mutta tässä nyt muutamia alkuunsa.


torstai 19. syyskuuta 2013

Valmiita tuotteita ja uusi printti

Jakso loppui, mutta en ehtinyt vielä kuvata tuotteita kunnolla.
Lisäsin kuitenkin muutaman puhelimella otetun tuotekuvan.

Tein vielä sulkaprintin lisäksi printin koirasta, jonka nimi on Lyyti.
Lyyti on kaverini koira, mutta saan välillä olla osa-aikainen koiranomistaja.
Päätin tehdä printin Lyytistä, sillä hän on maailman ihanin ja energisin mäykky.
Kuvassa Lyyti näyttää rauhalliselta, vaikkei sitä todellakaan ole. Hän on ollut mukana esimerkiksi tunnin lenkillä, kun treenasin viime vuonna puolimaratonia varten.

En saanut lisättyä kaikkiin kuviin kuvatekstejä, mutta vihreät sulkatyynyt saivat kontrastia kokomustalla taustalla. Lyyti -tyynyt ovat myös 100% pellavaa, kuten sulkatyynytkin. Harjoittelin niihin piilovetoketjun ompelua ja lisäsin sisätyynyn.

Ensimmäinen painokokeilu.

Painoin sulkaprintin vihreälle pellavakankaalle, sillä valkoinen pellavakangas oli loppu.




keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Uuteen alkuun

Tässä jaksossa olen jälleen suunnitellut printtejä ja tutustunut erilaisiin erikoistekniikoihin.
Hommia on riittänyt ja lyhyessä ajassa on saanut omaksua taas paljon uutta.
Uusien printtien suunnittelu ja piirtäminen on ollut vähän kiven alla.. Tarvitsen yleensä tietynlaisen olon, jolloin tekee mieli piirtää ja nyt kiireen ja muiden kouluhommien ohella sitä olotilaa on välillä saanut hakemalla hakea. Jotain uutta olen kuitenkin saanut tehtyä.

Olemme harjoitelleet erikoistekniikoita, jotka ovat olleet vaihdellen mielenkiintoisia. Ensimmäisellä viikolla koulussa erikoistekniikoiden tunnilla oli aiheena makramee, mutta siihen en ehtinyt kovin paljon tutustua, sillä vietin ensimmäisen kouluviikkoni Rodoksella.. Harjoittelin kyllä makrameetekniikkaa heti toisella viikolla.

Olemme myös huovuttaneet erilaisia tekniikoita käyttäen. Huovuttamiseen tarvitsisin enemmän kärsivällisyyttä, sillä se ei ollutkaan näillä kokeilemillamme tekniikoilla yhtä nopeaa, kuin se miten Roomassa
totuin tekemään.. Hankausta, liotusta, saippuointia, bambumatolla rullaamista, rullan paiskomista -joka siis kuului asiaan. Kunnon käsityöläisyyttä! Ja työlästä oli. Lopputuloksesta en voi valehdella olleeni ylpeimmilläni..
Olemme myös aloittaneet punontakokeilut, mutta ne ovat vielä kesken.
Tässä jaksossa ajattelin myös brodeerata jotain enemmän, eli ei pelkkiä kokeiluja.

Olen myös tehnyt Pinterestiin taulut kaikista erikoistekniikoista, joita olemme kokeilleet. Keräsin tauluille mielenkiintoisimpia löytämiäni kuvia. Pinterestiin tästä.

Yhtenä tavoitteena olisi vielä inspiroitua erilaisista piirtotekniikoista, sillä nyt näyttää siltä että käytän paljon viivatekniikkaa.. Odotan itseltäni siis uuden kokeilua.
Alla muutamia vaihtoehtoja printeistä ja luonnoksista. Toivon että saan vielä myöhemmin lisättyä uusia printtivaihtoehtoja.





Alkuperäinen ajatus printistä oli riikinkukko, jonka olisin piirtänyt samalla tyylillä kuin HUU-printin. Ajatus syntyi kesällä, kun näin Korkeasaaressa upeita riikinkukkoja. Tässä ´paras´ riikinkukko luonnostelu, jonka sain aikaan. Ajatus ei siis ihan toteutunut tällä kertaa -ehkä myöhemmin.

Yritin hakea inspiraatiota koko linnun piirtämiseen sulkien kautta.



Päädyin sommittelemaan vanhan luonnoskuvan avulla sulkaa toistettuna parilla eri tavalla.


keskiviikko 21. elokuuta 2013

Pellava ja synteettiset tekokuidut

Tehtävänä oli etsiä yrityksiä ja tuottajia, jotka käyttävät pellavaa tuotteidensa materiaaleina.
Minkälaisissa tuotteissa sitä käytetään, millaisen fiiliksen se tuotteeseen tuo, miten sitä hoidetaan ja mitä tuotteista kerrotaan.

Yleisesti tietoa pellavasta ja pesuohjeet lyhyesti:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pellava

Muutamia pellavaa käyttäviä yrityksiä:

Marimekko
Klo Design
Jokipiin Pellava Oy
Pellatrix
Popper Design
Lapuan Kankurit
Raijan Aitta
Coconate Ky

Pellavan pesuohjeet laajemmin.

Lainauksia linkistä: http://www.toidesign.fi/pages.php?page=asiakaspalvelu

Vinkkejä silittämiseen

* Parhaiten pellavan kiilto näkyy, jos se voidaan mankeloida ns. kylmämankelilla, joka nykyaikana alkaa olla harvinaisuus.
* Varmista, että silitysrautasi pohja on puhdas. Tämä muuten koskee kaikkea silitettävää. Esimerkiksi silityksessä käytetyn veden kalkkisaostumat voivat jättää ikäviä jälkiä.
* Jos et ehdi silittämään heti kun pellava on sopivan kostea, pistä se muovipussissa muutamaksi tunnuksi pakastimeen. Näin saat sopivan silityskuivaa silitettävää.
* Silityksen jälkeen pellava saa tuntua hieman kostealta. Anna kuivahtaa ennen käyttöä.
* Kun silität pöytäliinoja, sijoita silityslauta pöydän viereen. Siirrä silitetty osa pöydälle, näin vältyt jo silitetyn rypistymisen uudelleen.

Hyvä hoito lisää pellavatuotteiden kauneutta ja ikää

Pellava on ikivanha kuitukasvi – todellinen ekokasvi, sillä sen jokaiselle osalle löytyy käyttöä. Aikoinaan pellavaa on käytetty jopa veronmaksun välineenä. Erittäin kestävänä ja liikahylkivänä materiaalina pellava sopi niin vaatteiden että kodin tekstiilien materiaaliksi. Lisäksi pellavalla on kyky säädellä lämpöä. Pellavakuitu on himmeästi hohtava, minkä vuoksi se tuo juhlavuutta kodin tekstiileihin.

Pellavan suosio on nousussa. Se sopii hyvin ekologiseen ajatteluun, sillä käyttö vain lisää pellavan kauneutta. Siksi siitä valmistetut lakanat ja pöytäliinat ovat lahjoja, joita kehtaa antaa niin hääpareille kuin muille sankareille – heillekin, joilla on jo kaikkea. Pellavaiset lakanat sopivat symboloimaan uutta avioliittoa ja sen kestävyyttä.

Pellava on erityisesti huonosti nukkuvan materiaali, sillä se on talvella lämmin ja kesällä viileä. Lisäksi se sitoo kosteutta.

Pellavakuitu itsessään hylkii likaa, mikä on hyvä tietää kun valitsee esimerkiksi pöytäliinoja.
 
Klo Design
 
 Lapuan Kankurit
 
                                               Jokipiin Pellava Oy
 
Synteettiset tekokuidut
 
Tehtävänä selvittää millasissa sisustustekstiileissä ja tuotteissa synteettisiä tekokuituja käytetään. Ominaisuudet, hoito-ohjeet ja käyttötarkoitus.

Synteettisiä kuituja ovat:
  • Polyamidi
  • Polyesteri
  • Polyakryyli
  • Elastaani
  • Klorokuitu

Synteettiset kuidut ja ominaisuudet

Synteettisiä kuituja käyttäviä yrityksiä:

Vallila Interior
Marimekko
Martela

Esimerkkejä pesuohjeista:

Elastaani  Joustava kuitu. Käytetään uimapuvuissa, alusvaatteissa, sukissa ja housuissa. Voidaan yleensä käsitellä tavoin kuin kuitua, jota siihen on sekoitettu. Ei siedä kloorivalkaisua.
 
Polyamidi  Ei kutistu pesussa. Alusvaatteet, puserot ja sukat pestään 40 °C:ssa normaaliohjelmalla väljästi täytetyssä koneessa. Vaalea kangas sietää pesun 60 °C:ssa, mutta yleensä vaate pestään 40 °C:ssa. Kestää hellävaraisen linkouksen sekä rumpukuivauksen enintään 60 °C:ssa.
 

Polyesteri  Tunnetaan myös nimillä teryleeni, dioleeni, dakron ja tetoron. Säilyttää muotonsa ja on kulutusta kestävä. Sietää auringonvaloa ja useimpia kemikaaleja. Ei ole yhtä lämpöherkkä kuin muut synteettiset kuidut. Käytetään kaikenlaisiin vaatteisiin, usein sekoitettuna puuvillaan tai viskoosiin. Pesu 40 °C:ssa.
 

                                                                      Marimekko

                                                                        Vallila Interior

perjantai 31. toukokuuta 2013

Lasityö tiffany-tekniikalla

Päivitän nyt Riitan luona oppimastani lasitöiden tekemisestä hieman myöhässä. Yritän muistaa kaikkien vaiheiden oikeat nimitykset. Ehkä kuitenkin kuvat kertovat taas enemmän työvaiheista.

Aluksi sain valita millaista lasia haluan käyttää. Päädyin käyttämään sinisen eri sävyjä ja laseja, joissa on erilaisia pintoja.

Pidin kaikista työvaiheista, sillä en ollut aiemmin tehnyt mitään vastaavaa. Hiominenkin oli yllättävän mielekästä, vaikka siinä kestikin. Harvoin tämän kaltaisista asioista saa yksityisopetusta ja siksi olenkin hyvin kiitollinen, että sain kokea muutakin kuin työharjoittelun Roomassa.

Nyt kun sain viimeisen päivitykseni Roomaan liittyen tehdyksi, voin jäädä kesälomalle!
En voi tarpeeksi hehkuttaa miten hieno kokemus työharjoittelu ja matka olivat kokonaisuudessaan.

Tutkimme lasin värisävyjä valossa.

Läpinäkyvä jäälasi oli suosikkini.






Lasitöihin käytettäviä välineitä.


Lasin leikkaamista. Terää piti painaa jonkin verran, jotta leikkaus onnistuisi. Suorakulmia ei voinut tehdä, mutta muuten pystyi leikkaamaan kaareviakin muotoja. Kun terällä oli leikattu lasiin, lyötiin lasin toiselle puolelle kevyesti naputellen, niin että haluttu muoto leikkaantuu ja irtoaa.

Pihtejä käytettiin apuna leikkaamisen jälkeen.

Kuvan suunnittelua.

Palaset hiottiin niin, että ne sopisivat mahdollisimman hyvin toistensa viereen.


Kuvan sovittelua.
Kaikkien palojen reunat folioitiin. Folio oli teippiä, mikä ensin asetettiin tasaisesti lasipalojen reunoille ja sitten kiinnitettiin paremmin puutikulla.

Kun foliointi oli valmis, kappaleiden päälle siveltiin nestettä joka auttoi tinaa kiinnittymään.

Tinalla juotettiin ensin kiinni kriittisimmät kohdat, jotta palaset eivät lähtiisi liikkumaan juottamisen aikana.

Tinaa kului yllättävän paljon.

Lopuksi työ patinoitiin, jolloin reunat muuttuivat mustaksi.

Työ piti vielä pestä ennen kuin se oli valmis.

Valmis työ.