keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Maanantain markkinat

Kävimme maanantaina Riitan kanssa läheisellä torilla, joka järjestetään täällä kerran viikossa. Torilta paikalliset käyvät mm. ostamassa vihanneksia, hedelmiä ja vaatteita. Grottaferratassa kun ei turisteja muutenkaan näy kauheasti, niin torilla sen varsinkin huomasi että siellä kiertää suurimmaksi osaksi vain paikallisia.
Onhan meillä Suomessakin toreja, joissa myydään kaikenlaista, mutta silti tämä toritapahtuma tuntui erilaiselta. Ja mukaan meille tarttuikin vihannesten lisäksi muitakin löytöjä.
Hintataso on siis alhainen ja lähes kaikessa on vielä tinkimisvaraakin.

Vaaleat hiukset huomattiin täälläkin ja eräskin vanhempi rouva tuli pitsien hypistelyn ohessa innoissaan selittämään jotain. Sanoin loistavalla italian kielellä etten ymmärrä ja seuraavana hetkenä rouva tarrasikin kiinni lettiini innoissaan ja sitten ymmärsin mistä puhuimme..

Pitsiä eri muodoissa myytiin pilkkahintaan. Ostin tuliaiseksi kaksi pitsipöytäliinaa mammalle, jotka maksoivat 5€. 

Materiaaleja löytyi laidasta laitaan ja näitä hypisteltiinkin siinä  jonkun aikaa.





Ostin kaksi kaulakorua, lyhyen ja pidemmän, koska en osannut päättää kumpi olisi parempi.  Samaa sarjaa löytyi myös käsikoru, joten sekin piti saada. Myyjä kertoi, että korut olisi tehty jokihelmistä.. En tiedä, mutta ihania ovat ja kaikki maksoi yht. 17€.

Ihanaa kun tuoreita vihanneksia ja hedelmiä saa jo nyt! Varsinkin  mansikoita oli jo ikävä ja täältä niitä saa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti